Rukouskampanja – rukoile kotiseutusi puolesta
Kutsumme sinut rukoilemaan kotiseutusi puolesta, asuit sitten kaupungissa tai maalla.
Olet tervetullut joukkoomme kuuluitpa mihin kristilliseen seurakuntaan tai yhteisöön tahansa. Tärkeintä on että olet valmis rukoilemaan kotimaamme ihmisten puolesta. Voit tulla mukaanne jo ensimmäisellä viikolla tai vaikkapa kuukausien päästä, panoksesi tähän yhteiseen asiaan on tärkeä.
Tänään näemme ympärillämme paljon epätoivoa. On ihmisiä jotka ovat menettäneet uskonsa, sairauksien ja ahdistuksien keskellä. On paljon yksinäisiä, unohdettuja niin nuoria kuin vanhuksiakin. Yhä nuoremmat aloittavat alkoholin käytön ja huumeet ovat kaikkien lasten ja nuorten saatavilla. Väkivalta ja rikokset pelottavat ihmisiä ja turvattomuus lisääntyy.
Monet ihmiset toivovat ihmettä joka muuttaisi kaiken paremmaksi. Jos Jeesus on astunut elämääsi ja tunnet Raamatun niin teidät että ihmeet eivät kuuluu vain menneisyyden kertomuksiin, vaan myös tähän päivään. Raamattu todistaa miten rukous on kaiken muuttava voima mutta kertoo myös että sitä vastustetaan voimakkaasti. Kun yhdistämme voimamme rukouksen muuttava voima pääsee vaikuttamaan ja mekin saamme kokea sen ihmeitä tekevän voiman.
Oletko valmis antamaa elämästäsi noin viisi minuuttia yhteiseen rukoushetkeen? Jokaisena perjantaina, auringonlaskun aikaan hiljenny hetkeksi yksin tai ystäviesi kanssa rukoilemaan kotipaikkasi ihmisten puolesta. Missä tahansa silloin oletkin, käännä sydämesi Taivaan Isän puoleen ja tuo pyyntösi Hänelle joka kuulee
(Ps. 34:17) ja tutkii ihmisten sydämet (Room. 8:27).
Rukoile että Jumalan henki saisi vaikuttaa ihmisten sydämiin ja he löytäisivät rauhan ja rakkauden. Ja että Jumala siunaisi kotipaikkakuntaasi kaikella hyvällä, jotta ihmisillä olisi hyvä tahto ja lähimmäisen rakkaus.
Jos tahdot osallistua rukouskampanjaan niin ilmoita rukouskohteesi nimimerkillä palaute osioon (Rukouskohde –sivulla) niin julkaisemme rukouskohteesi.
Kiitämme kaikkia osallistuvia sisaria ja veljiä.
Siunausterveisin
Martantyttäret
